/ Olli Vainio

Työhyvinvointia vuorovaikutuksesta: sosiaalinen tuki pelastaa pinteestä

Blogi
Olli Vainio

Päässä piiputtaa ja työt painaa päälle? Ei kiva. Tiukat tilanteet työpaikalla kuuluvat ajoittain pelin henkeen, mutta jatkuvana trendinä stressi heikentää jaksamisen lisäksi työn tuottavuutta. Siksi työpaikalla tarvitaan supportiivista vuorovaikutusta tuottamaan sosiaalista tukea.

Jaa huoli pois
Kuormituksen kanssa ei pidä jäädä yksin, mutta homma on haastavampaa, kuin kulunut lausahdus antaa ymmärtää. Omasta stressistä tai avun tarpeesta ei ole helppo puhua ääneen työkavereille. Kukapa nyt haluaisi sanoa suoraan, että kasettia kiristää ja työskentely on tehotonta?

Onkin hyvin yleistä, että vihjailemme avun tarpeesta työpaikalla hienovaraisesti. Viestimme stressistä esimerkiksi ahdistuneilla kasvonilmeillä tai väsymystä ilmentävillä sanavalinnoilla. Vaikka suora tuen hakemisen strategia ei ole edes aina tarkoituksenmukainen, on omasta mielentilasta osattava viestiä riittävän selkeästi.

Stressitekijän selkeä ilmaiseminen nostaa nimittäin työkaverin motivaatiota antaa tukea. Työkaveri pystyy täten keskittymään stressitekijän lieventämiseen sen selvittämisen sijaan. Tämä tekee tuen antamisesta vaivattomampaa. Lisäksi tieto kontekstista helpottaa kannustavien kommenttien mukauttamista. Ei ole yhdentekevää johtuuko stressi työmäärästä, tekniikasta vai jostain ihan muusta, vaan tilanne vaikuttaa annettavaan tukeen.

Hyvällä pelisilmällä parannat työkaverin oloa
Jotta työkaveria voi tukea tämän haasteissa, on hänen stressi ensiksi huomattava. Hyvällä vuorovaikutusosaamisella työkaverin kuormituksesta viestivien vihjeiden tunnistaminen ja tulkitseminen on tarkkaa. Kuten todettua, sanomme asioita harvoin suoraan, joten pelisilmä on tarpeen pitää auki työpaikalla!

Kun työkaverin tuen tarve on tunnistettu, on seuraavaksi osattava tukea häntä tarkoituksenmukaisesti. Kukaan ei halua kuulla deadlinien viidakossa rämpiessä “Kyllä tässä muillakin hommia riittää, tuttu tunne. Koita kestää.” Siksi toisen asemaan asettuminen on ensimmäinen askel tuen antamisessa.

Ymmärryksen osoittaminen esimerkiksi tunnustamalla työkaverille, että hän on tiukassa tilanteessa, voi lievittää hänen tunneperäistä kuormitusta. Vastaavasti toimintasuunnitelman yhteisellä laatimisella voi esimerkiksi selkiyttää tehtäväkaaosta. Apinan voi saada pois työkaverin selästä monella tavalla ja ne on löydettävä yhdessä toisen osapuolen kanssa.

Sosiaalisen tuen saaminen
Tuen saaminen edellyttää myös vuorovaikutusosaamista. Koska oman jaksamisen rajallisuuden hyväksyminen on aina kipeä paikka, niin on tärkeää osoittaa tuen antajalle arvostusta. Liika vaivaantuminen tai itsepäinen “Kyllä minä pärjään” -mantran toistaminen syö hetkessä työkaverien motivaation auttaa.

Toisaalta liian voimakas toiseen takertuminen ei myöskään vie puusta pitkälle. Jos hanskat lentää tiskiin eikä omasta selviytymistahdosta ole vilaustakaan, ei työkaverin motivaatio auttaa suoranaisesti kipua korkeuksiin. Sen sijaan terve itsetietoisuus ja halu selviytyä kuormittavasta tilanteesta yhdessä työkaverin avustuksella tekee vuorovaikutuksesta aidosti työhyvinvointia kehittävää.

Kyse on ennen kaikkea yhteistyöstä, jossa molemmat osapuolet haluavat aidosti lievittää toisen tai omaa stressitilaa.

Voimiston 5 vinkkiä työhyvinvointia tuottavaan vuorovaikutukseen:

  • Tunnista stressitekijä, viesti siitä tarkasti
  • Osoita halua selviytyä tilanteesta yhdessä työkaverin kanssa
  • Kuuntele ja tulkitse, mistä toisen kuormitus aiheutuu
  • Tue yksilöllisesti – keskity juuri työkaverisi haasteiden hallitsemiseen
  • Ajattele työhyvinvoinnin vaaliminen yhteistyönä

Ei ole työyhteisöä, jonka työhyvinvointia emme pystyisi edistämään. Haluatko kuulla lisää? Ota yhteyttä!