Ota yhteyttä
Voimisto

Voimiston tarina

Ystävyys

Voimiston ensiaskeleita otettiin jo vuonna 2010, kun me kaksi visionääriä aloitimme opintomme Jyväskylän yliopistossa. Yhteisestä tulevaisuudesta ja yrityksen perustamisesta ei ollut vielä tietoa, mutta energiaa ja intoa sitäkin enemmän. Lähtökohdat viestintäyrittäjyydelle olivat vähän erikoiset, sillä Joona aloitti opintonsa varhaiskasvatuksen puolella ja Olli luonnontieteissä tehden ensimmäisen vuoden nanotieteiden perusopintoja. Vuonna 2011 heräsimme tutkimaan itseämme ja päädyimme vaihtamaan alaa puheviestintään. Vuosien vieriessä ystävystyimme yhteisissä opinnoissa ja molemmat aloittivat yrittäjätaipaleensa tahollaan omalla toiminimellä.

Kunnianhimo

Monta kokemusta, oivallusta ja asiakkuutta rikkaampana meidän kunnianhimo oli kasvanut ja idea voimien yhdistämisestä oli alkanut kytemään. Parin vuoden kokemus yksityisyrittäjyydestä osoitti, että isompien töiden ja asiakkuuksien saaminen ja laadukas hoitaminen, edellyttää useamman käsiparin ja monipuolisempaa osaamista. Kipinä yhteiselle yritystoiminnalle oli hehkunut jo pitkään, mutta liekkeihin idea syttyi ensimmäisen ison yhteisen asiakkuuden varmistuttua. Päätimme perustaa osakeyhtiön. Nimeksi valittiin perusteellisen ideoinnin, neuvotteluiden, ensimmäisen nimen hylkäämisen ja uuden ideoinnin tuloksena Voimisto.

Näkemys

Voimistosta oli aluksi tulossa perinteinen viestintätoimisto. Niillekin löytyy edelleen tarvetta, mutta puheviestinnän taustamme sai meidät kuitenkin ajattelemaan toimialaa ja palvelutarjontaa laajemmin. Haluamme tarjota myös kovinta asiantuntijuuttamme, vuorovaikutusosaamisen kehittämistä. Vuorovaikutus on kaiken inhimillisen toiminnan edellytys. Tiedämme myös, että toimiva viestintä ja hyvä vuorovaikutusosaaminen mahdollistaa kehittymisen ja tukee niin yritysten kuin yksilöidenkin henkistä ja taloudellista hyvinvointia. Voimisto syntyikin halusta tukea organisaatioita ja yksilöitä kehittämään omia vuorovaikutus- ja viestintäkäytänteitään.

Päättäväisyys

Alkutaipaleella eteneminen ja askelten osuminen vaati heittäytymiskykyä, kokeilua ja rohkeutta pyytää apua, mutta pikkuhiljaa palaset tuntuivat loksahtelevan kohdilleen. Päätös yhteisestä yrityksestä ja osaamisen yhdistämisestä on osoittautunut oikeaksi ja kaikkien kannalta järkeväksi. Tulevaisuuden näkymät voimistoalalla ovat tällä hetkellä todella innostavat. Meillä on valtava halu kehittää ja kehittyä. Lisäksi meillä on ajankohtainen visio: Suomesta täytyy tehdä vuorovaikutusyhteiskunta.